Ensin varoitus, etenkin kaikille historiantutkijoille. Tämä teksti sisältää 1500-luvun ja 2010-luvun lähteiden sekä tutkimuksen varsin surutonta sekoittelua.
Viime aikoina on usein kysytty, onko suomalainen mieheys kriisissä. Asiaa on pohdittu tänä ja viime vuonna moneen otteeseen valtakunnallisissa medioissa, esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen kirjoitti Helsingin Sanomissa tammikuussa 2016, että suomalaiset naiset väheksyvät miehiä yleisesti, mikä aiheuttaa miehille puolestaan kriisitiloja. Vaarasen teksti herätti kiivasta keskustelua mieheydestä, naiseudesta ja sukupuolten suhteista niin Helsingin Sanomissa kuin muissakin medioissa. Jokseenkin sama keskustelu alkoi jälleen vuodenvaihteessa 2016–2017.
Eräänlaisena Vaarasen vastapoolina Saska Saarikoski summasi keskustelua tämän vuoden alussa pääkirjoituksessaan ”Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira.” Kirkollisissa piireissä keskustelua mieheydestä ja miesten asemasta on käyty erityisesti tänä syksynä Helsingin piispanvaalin jälkeen, kun koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispakunta koostuu taas ainoastaan miessukupuolen edustajista. Yksi viimeisimmistä kannanotoista kirkolliseen keskusteluun on Saara Kinnusen Kotimaahan kirjoittama kolumni ”Pojat ovat poikia seurakunnassakin.” Kinnunen nostaa kirjoituksessaan esiin monissa muissakin yhteyksissä keskustellun kysymyksen siitä, miksi seurakunnan toiminta tavoittaa naisia enemmän kuin miehiä.
Tämän päivän mieskeskustelu kutsuu pohtimaan, mitä ymmärrämme mieheydellä. Jos siis pojat ovat poikia – toteamus, jota on helppoa sekä puolustaa että myös ja erityisesti kritisoida – mitä se oikein tarkoittaa? Mitä tarkoittaa se, että joku on poika tai mies? Vastausta kysymykseen voi hakea luonnollisesti monesta suunnasta. Minä suuntaan katseeni historiaan ja parhaiten tuntemaani historian henkilöön, Martin Lutheriin. Lutherilla oli 1500-luvulla varsin selviä vastauksia kysymykseen mieheyden syvimmästä olemuksesta:
”Ensiksi, kuinka hienot ovat ruumiin lahjat! Muoto, voima, terveys ja aistien tarkkaavaisuus saavuttavat huippunsa miehessä, joka on kunniakkaampi sukupuoli. Tämä mahdollistaa hänelle monet niin julkisen kuin yksityisenkin elämän toimet ja tehtävät, ja monet menestyksekkäät ja soveliaat teot, joista nainen ei tiedä mitään.” (WA 6, 119. Neljätoista lohdutusta 1520.)
”Etenkin Aadamissa [Jumalan kuva] on todella tunnistettavissa, sillä hänessä on sellainen viisaus, oikeudenmukaisuus ja kaikkien asioiden tietämys, että häntä oikeutetusti sanotaan maailmaksi pienoiskoossa (μικρόκοσμος). – – Aadam on Jumalan kuva mitä tulee oikeamielisyyteen, viisauteen ja terveyteen, – –.” (WA 42, 51. Genesis-luennot 1535–38.)
Lutherin mukaan miehet olivat ruumiillisesti naisia voimakkaampia ja elinvoimaisempia. Mikrokosmos, joksi Luther miestä nimitti, viittaa siihen, että mies oli maailmankaikkeutta täydellisesti heijastava sukupuoli. Mikrokosmoksen ja makrokosmoksen välinen vastaavuus oli Lutherin ajan ihmisille selviö: esimerkiksi taivaankappaleiden vaikutus ihmisen elämään oli aikalaisille itsestäänselvyys. Ihmisessä tulivat esiin pienessä mittakaavassa kaikki samat asiat, jotka tulivat esiin maailmankaikkeudessa suuressa mittakaavassa. Kenties parhaiten tätä kuvaa Lutherin käyttämä vertauskuva (surullisenkuuluisa sellainen, kuten eräs tutkija asian ilmaisi): vertaus auringosta ja kuusta. Mies oli kuin aurinko: Jumalan täydellinen luomus, ja nainen kuin kuu: taivaankappaleista vähäpätöisempi. Kielikuva löytyy esimerkiksi Lutherin Genesis-saarnoista vuosilta 1523–1524 ja myös Genesis-luennoista, jotka hän aloitti vuonna 1535.
Edellisten lainausten sekä monen muun Lutherin tuotannosta löytyvän tekstin perusteella miehen ihanteeseen kuuluivat ensisijaisuus ihmisenä, viisaus ja järjenkäyttö, fyysinen voima ja valta, terveys, aktiivisuus ja itsekuri. Nämä ihanneominaisuudet olivat melko suoraa jatkumoa keskiajalta eivätkä siten ainoastaan Lutherin tekemiä määritelmiä.
Myös 2010-luvun käsitys ihanteellisen (tai stereotyyppisen – riippuu katsantokannasta) miehen olemisen tavasta sisältää kaikuja varhemmista ihanteista. Perheneuvoja Pekka Puukko kirjoitti mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa vuonna 2016:
”Miehuutta on rakennettu ja rakennetaan edelleen paljon yksin pärjäämisen, kaiken osaamisen ja oman avuttomuuden kieltämisen kautta. Oma keho on väline tavoitteiden saavuttamiseksi. Tunteita on miehellä karuimmillaan kaksi: hyvä olo ja huono olo. Tunnetason kohtaaminen, keskustelu ja toista huomioiva läheisyys voivat olla vaikeaa näillä eväillä.”
Tutkimuksessa on todettu, ja maalaisjärkikin sen jo kertoo, että kulttuurisesti luotu ihanteellisen miehen rooli voi olla hyvin rajoittava miesyksilölle. Nykyajan miesten syrjäytymistä on selitetty ahtaan miesroolin lisäksi muun muassa kollektiivisella yrityksellä mahduttaa miestä elannonhankkijan ja suoranaisen tunteettoman työkoneen asemaan, sekä hegemonisen maskuliinisuuden kuvalla.
Käsitys hegemonisesta, valtahierarkian huipulla olevasta maskuliinisuudesta pitää useimmiten sisällään käsityksen miehen heteroseksuaalisuudesta, fyysisestä kovuudesta, jopa aggressiosta, sekä toisaalta tunteiden hallinnasta ja muusta itsekurista. Hegemoniseksi ymmärretty maskuliinisuus on luonteeltaan normatiivista, mutta myös vahvasti essentialistista. Yleistäen voisi sanoa, että miehen ruumiillisuuden on käsitetty luovan perustan ”todelliselle” maskuliinisuudelle länsimaisessa kulttuurissa – niin 1500-luvulla kuin sen jälkeenkin. Luther muuten painotti työnteon yhteyksissä miehen rangaistusta lankeemuksen jälkeen – otsa hiessä piti leipä tuoda pöytään, se oli jokaisen itseään kunnioittavan miehen tehtävä.
Lutherin käytännön tilanteissa jakelemista ohjeista miesaikalaisilleen on niin ikään varsin selkeästi tavoitettavissa ajatus pärjäämisestä, osaamisesta ja oman avuttomuuden kieltämisestä. Kolmen päivän ikäisen vauvansa menettäneelle Justus Jonakselle, josta kirjoitin edellisessä postauksessani, Lutherilla oli selvät neuvot: ”Katso, että pysyt lujana Kristuksessa – –” ja ”– – rukoilen sinua kantamaan tämän Isän kurituksen viisaasti.” Vaimonsa tossun alla olevalle (kuten Luther asian ymmärsi) Stephan Rothille hänellä oli yksi kehotus: ”Katsokin, että olet mies!” Johannes Agricola, jonka vaimo kärsi hengellisistä ahdistuksista, sai Lutherilta neuvon toimia järkiperäisesti vaimonsa kanssa. Samalla Luther antoi ymmärtää, etteivät aviomiesten huoltotoimenpiteet vaimojaan kohtaan nousseet ensisijaisesti rakkaudesta vaan nimenomaan järjestä.
Järkiperäisyyden ihannetta on liitetty myös miesten tapaan muodostaa parisuhdetta niin historiassa kuin nykyäänkin. Esimerkiksi Luther totesi omasta avioliitostaan, ettei valinnut Katharina von Boraa roihuavan rakkauden vuoksi, vaikkakin arvosti tätä kyllä. Olennaista ja tärkeää oli se, että hän oli toiminut Jumalan tahdon mukaan solmiessaan avioliiton – siis paitsi järki myös usko oli ensisijaista tällaista valintaa tehtäessä. Miehisen järkiperäisyyden ihannetta parisuhdemarkkinoilla on tänä päivänä painottanut muun muassa lääketieteen tohtori Markus Sormaala, joka totesi mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa tammikuussa 2017, että
”He [miehet] suhtautuvat parisuhteen muodostamiseen vähemmän idealistisesti ja enemmän realistisesti. Vähän kuin käytetyn auton hankkimiseen: Otetaan se mikä on tarjolla. Kunhan toimii kohtuullisesti, kalliimpaankaan ei ole varaa.”
Lutherin mieskäsitystä tutkiessani ja nykykeskusteluja seuratessani olen monesti pohtinut, että jotkin asiat (länsimaisen) miehen ihanteessa tai miehestä luodussa kuvassa eivät näyttäisi muuttuvan juuri lainkaan tai ne muuttuvat ainakin hyvin hitaasti.
Lutherin tapa korostaa miehisiä piirteitä linjassa varhaisempien miesihanteiden kanssa tarkoittaa luonnollisesti sitä, ettei hän nähnyt tarvetta muuttaa mieheyden ihannetta erityisen radikaalisti. Perustavanlaatuisin muutos koski ihannemiehen sijoittamista luostarin sijasta kotiin, perheenpään rooliin. Ihannemiehen ominaisuudet eivät muutoin olleet sinänsä kovin vahvan muutospaineen alla.
Tänä päivänä paine keskustella mieheyden ihanteesta ja normeista on yhä useammin esitetty eksplisiittisesti. Dosentti Raija Julkusta lainatakseni, nykypäivän kysymys kuuluu: ”Muuttuuko mies?” (Raija Julkunen: Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit. Tampere: Vastapaino 2010.) Julkusen mukaan tämän päivän miehiä pyritään muuttamaan pehmeämpien ihanteiden suuntaan, muistuttamalla esimerkiksi siitä, että ”rakkautta, tunteita ja läheisyyttä on olemassa.” Pehmeitä arvoja tarjotaan siis kovien tilalle, kun mieheyden ihannetta pyritään uudelleenmuokkaamaan.
Yleistykset, ihanteet ja kuvat hegemonisista maskuliinisuuksista jättävät yleensä huomiotta sen, että mieheys on käytännössä, arkipäivän tasolla moninaista, ja näin on ollut läpi historian. Huolimatta siitä, että esimerkiksi Luther rakensi voimakkaasti maskuliinista ihannemiestä, hän pystyi integroimaan vaikkapa omaan mieheyteensä myös rakkautta, helliä tunteita ja läheisyyden tarvetta. Suhteessa pieneen tyttövauvaansa hän totesi: ”En olisi koskaan aiemmin uskonut, että isän sielu pehmenee hänen lapsilleen tällä tavoin.” Kirjeensä vaimolleen hän päätti usein allekirjoitukseen: ”sydänkäpysesi.” En ole varma, missä määrin tämän päivän miehet tarvitsevat muistutusta siitä, että rakkautta ja läheisyyttä on olemassa. Uskon heidän tietävän sen varsin hyvin, aivan kuten Lutherkin tiesi 500 vuotta sitten. Se, mitä sitten pidetään ihanteellisena mieheytenä, onkin toki aivan eri asia.
Sini Mikkola
Reformaation rajapinnoilla 