Reformaatioajan rautarouva Caritas Pirckheimer (1467–1532)

Sydämemme silmillä katsomme /
iäisesti suurta naista /
jonka sekasortoiseen uskonkiistaan Jumala /
pyhitti todistajaksi sanansa.
Katsomme sääntökunnan naista /
joka nimettiin sisar Caritakseksi /
hän koitui maallemme siunaukseksi.
(Suom. Sini Mikkola)

Portrait_of_a_Woman,_Said_to_Be_Caritas_Pirckheimer_(1467–1532)_MET_DP221628
Albrecht Dürren maalaus naisesta, joka on myöhemmin identifioitu Caritas Pirckheimeriksi. Kuva: Wikipedia.

Historian naiset esiintyvät melko harvakseltaan omilla nimillään laulujen sanoissa. Kirjoitin aiemmin siitä, että Juice Leskinen on ottanut Katharina von Boran uskonpuhdistusjenkkansa keskiöön. Yllä oleva riimitelmä ei sen sijaan ole mikään humppa, vaan vuonna 1982 tehty uudelleensanoitus katoliseen, vuodelta 1588 peräisin olevaan virteen Ihr Freunde Gottes allzugleich. Virressä on viisi säkeistöä, joista tämä on toinen. Törmäsin tähän uudelleensanoitukseen istuessani frankfurtilaisessa kirjastossa lueskelemassa reformaatioajan naisiin liittyvää kirjallisuutta. Wau, ajattelin, sisar Caritaksen vaikutushistoria on melkoinen, kun joku on intoutunut veisaamaan hänestä virttä vielä 1980-luvulla.

Olemme kirjoittaneet tässä blogissa monista reformaatioon vaikuttaneista naisista, kuten vaikkapa Katharina Schütz Zellistä, Argula von Grumbachista (myös täällä), Magdalena Heymairista ja Katharina von Borasta. Tässä kirjoituksessa tutustutaan niin sanotusti toisen joukkueen edustajaan, virren sisar Caritakseen, toisin sanoen nürnbergiläiseen abbedissaan Caritas Pirckheimeriin (jonka nimi on vilahtanut jo lyhyesti tässä postauksessa).

Grabstätte_von_Caritas_Pirckheimer
Pirckheimerin hautapaikka Klarakirchen kuorissa. Kuva: Wikipedia.

Pirckheimer, syntymänimeltään Barbara, syntyi Eichstättissa maaliskuun 21. päivänä vuonna 1467. Hänen isänsä, Italiassa tohtorintutkinnon suorittanut Johannes Pirckheimer toimi Eichstättin arkkipiispan palveluksessa. Barbara ja seitsemän hänen kahdeksasta siskostaan menivät luostariin, yksi siskoista astui avioon. Hänen veljensä Willibald (1470-1530) tuli aikuistuttuaan tunnetuksi Saksan johtavana humanistina. Barbaran lisäksi ilmeisesti ainakin yksi hänen siskoistaan sijoitettiin samaan Pyhän Klaaran luostariin, johon Barbara itse meni 12-vuotiaana. Barbaraa oli opetettu perhepiirissä, myös latinaksi, ja hyvämaineinen Pyhän Klaaran luostarin koulu oli omiaan älykkäälle ja hyvin koulutetulle tytölle. Barbara kävi luostarikoulua ensimmäiset neljä vuotta, minkä jälkeen oli hänen noviisiaikansa vuoro. Tuolloin myös syntymänimi vaihdettiin hengelliseen nimeen Caritas (lat. caritas = rakkaus). Luostarin abbedissa Pirckheimerista tuli 36-vuotiaana vuonna 1503, ja tässä tehtävässä hän toimi aina kuolemaansa vuonna 1532 saakka.

Klarakirche_(Nuremberg),_interior
Klarakirche Nürnbergissä. Kirkko oli Pirckheimerin aikaan luostarikirkko. Kuva: Wikipedia.

Caritas Pirckheimer oli monen aikalaisen mielestä yksi aikansa oppineimmista naisista. Erasmus Rotterdamilainen ylisti häntä verraten Pirckheimeria englantilaisen sir Thomas Moren tyttäreen Margaret Roperiin. (Ja kyllä, muistatte oikein, että vuonna 1935 pyhimykseksi julistettu filosofi sir Thomas on se sama mies, joka äityi kuvaamaan Lutheria paskaa valuvaksi viemäriksi.) Pirckheimerilta on säilynyt varsin mukava määrä kirjeenvaihtoa, jota hän kävi yleensä latinaksi aikansa vaikutusvaltaisten miesten, myös itsensä paavin kanssa. Pirckheimerin kirjeenvaihto on koottu 1960-luvun editioon Briefe von, an und über Caritas Pirckheimer, ja häneltä on jäänyt myös päiväkirjanomainen teksti, joka alkaa vuodesta 1524 ja päättyy vuoteen 1528. Se on niin ikään editoitu, nimellä Die Denkwürdigkeiten der Äbtissin Caritas Pirckheinmer des St.-Klara-Klosters zu Nürnberg. Päiväkirjaansa Pirckheimer on kirjannut ajatuksiaan sekä kopioinut käymäänsä kirjeenvaihtoa.

Mistä Pirckheimer sitten kirjoitti? Päiväkirjan keskeinen teema käy ilmi jo sen ensimmäisiltä riveiltä:

Me kaikki tiedämme, että jo hyvin pitkän aikaa on profetoitu, että Herramme vuonna 1524 tulee suuri tulva, jonka seurauksena kaikki maailmassa kääntyy ylösalaisin ja muuttuu. Ja, vaikka tämä on yleisesti käsitetty tulvaksi, kokemus on osoittanut meille, etteivät tähdet tarkoittaneet vettä vaan ennemmin surkeutta, pelkoa ja tuskaa ja myöhemmin vielä verenvuodatusta. Mainittuna vuonna tapahtui niin, että monet asiat muuttuivat lutherilaisten (saks. luterey) uusien opetusten takia ja paljon epäsopua syntyi kristilliseen uskoon. Kirkon seremoniat on hylätty monissa tapauksissa ja pappissääty on lähes tuhottu monilla seuduilla. Siihen aikaan saarnattiin kristillistä vapautta, kuten myös ideaa siitä, että kirkon lait ja jopa uskonnollisten sääntökuntien lupaukset olivat pätemättömiä eikä kenenkään tarvinnut pitää niitä. (Pirckheimer 1962 (1524–28), 1.)

Lutherin julkaistessa teesinsä vuonna 1517 Pirckheimer oli johtanut luostariaan jo lähes viisitoista vuotta, eikä Nürnbergiinkin rivakkaa vauhtia leviävä evankelinen uskontulkinta inspiroinut häntä millään tavalla. Myös valtaosa luostarissa asuvista sisarista tunsi samoin. Pirckheimer kirjoittaa:

Ja niin tapahtui, että monet nunnat ja munkit käyttivät hyödykseen sellaista vapautta ja pakenivat luostareistaan ja heittivät munkin- ja nunnankaapunsa pois; jotkut menivät naimisiin ja tekivät mitä ikinä halusivat. Me [Pyhän Klaaran luostarissa] kärsimme tämän vuoksi paljon tuskaa ja kärsimystä. Niihin aikoihin monet valtaapitävät samoin kuin yksinkertaiset ihmiset tulivat luostarissa elävien sukulaistensa luokse. He saarnasivat heille ja kertoivat uusista opetuksistaan ja väittivät lakkaamatta, että luostareissa elävät olivat kirottuja ja houkutuksille alttiita, eikä heidän ollut mahdollista saavuttaa pelastusta siellä. Olimme kaikki kirottuja. Sen vuoksi jotkut halusivat viedä lapsensa, siskonsa ja tätinsä luostarista voimakeinoin, monin uhkauksin ja myös lupauksin, joista puoliakaan he eivät epäilemättä pystyneet pitämään. – – Sisaret pohtivat, mitä tulisi tapahtumaan, jos luostarista vietäisiin munkkien tavanomainen palvelus ja se korvattaisiin villien pappien ja vaeltavien munkkien [so. evankelisten] vallalla. Kukaan sisarista ei halunnut joutua kokemaan jälkimmäistä. (Pirckheimer 1962 (1524–28), 2.)

Kaupunginraadin hyväksyttyä evankelisen uskon yhteiseksi linjakseen alueen luostareita alettiin sulkea yksi toisensa jälkeen. Pirckheimer, joka tunsi luostarielämän vahvana kutsumuksenaan, ei aikonut antaa kenenkään sulkea omaansa. Nürnbergissä käytiinkin 1520-luvulla monta tulista taistoa siitä, mitä Pyhän Klaaran luostarin kanssa tulisi tehdä. Kaupunginraadin ja Pirckheimerin välissä hääri yli-intendentti Kaspar Nützel, joka oli nimitetty viestinviejäksi ja puhemieheksi näiden kahden välille. Nähtävästi Nützel oli myötämielinen raadin projektille sulkea Pyhän Klaaran luostari, sillä Pirckheimer toteaa tämän pyytäneen häntä ”kääntymään oikealle polulle”. Pirckheimerin vähintään paikallisesta vaikutusvallasta piirtyy kuva esimerkiksi seuraavan toteamuksen välityksellä:

Minusta kulki huhu, että en vain neuvonut luostariani vastustamaan kaupunginraatia vaan myös kaikkia alueen nunnaluostareita. He kaikki etsivät minun neuvoani ja sanoivat tekevänsä samalla tavoin kuin minä. Jos minä kääntyisin, koko maa kääntyisi. Jos kuitenkin jatkaisin tässä erehdyksessä elämistä, tekisin suurta vahinkoa sielulleni ja olisin syypää paljoon verenvuodatukseen ja levottomuuteen. (Pirckheimer 1962 (1524–28), 39.)

Vain yksi sisarista lähti luostarista omasta tahdostaan. Pirckheimerin mukaan kolme heistä raahattiin väkipakolla ulos: äidit tulivat noutamaan tyttäriään raivopäisten susien lailla, kuten hän kuvailee paheksuen. Levottomuudet Pyhän Klaaran luostarin ympärillä rauhoittuivat vuoden 1525 lopulla, kun itse Philipp Melanchthon saapui Nürnbergiin ja (kenties evankeliselle kaupunginraadille yllätyksenä) suositteli, että luostari saisi pysyä toiminnassa. Näin kävikin, mutta koska samalla kiellettiin uusien sisarten sisäänotto, luostari kuihtui pikkuhiljaa ja viimeisen sisaren kuoleman jälkeen vuonna 1596 lakkasi olemasta.

Nürnberg_Königstraße_70_Ecke_Luitpoldstraße_Caritas_Pirckheimer
Caritas Pirckheimerin rintakuva Königstrasse 70:n seinässä, Nürnbergissä. Kuva: Wikipedia.

Entä millainen merkitys Pirckheimerilla on ollut katolisen kirkon piirissä myöhemmin? (Luterilaisella puolella häntä ei ymmärrettävästi ole yleisesti ottaen juuri noteerattu.) Jotakin kertoo postauksen alussa mainittu virsi, samoin kuin se, että tänäkin päivänä avoinna oleva Caritas Pirckheimer Haus järjestää vuosittain Pirckheimer-päivän, jossa jaetaan Pirckheimer-stipendi. Tämänvuotisen Pirckheimer-päivän kulkua voit seurata täältä.

Pirckheimer ei ollut ajan yleisten sukupuoli-ihanteiden mukainen nöyrä, hiljainen ja kuuliainen nainen, vaan – kuten monet aikalaisensa – määrätietoinen, oppinut ja omasta näkemyksestään linjakkaasti kiinni pitävä rautarouva sekä yksi keskeinen reformaatioajan vaikuttaja. Hänen ja Melanchthonin osoittama yhteisymmärrys Pyhän Klaaran luostarin asiassa tuo esiin myös sen, että reformaatiossa oli usein kyse loppujen lopuksi varsin häilyvistä rajapinnoista, joita ylitettiin monesti yllättävinkin tavoin.

Sini Mikkola

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s