Näkymätön tohtori ja rytinähengen karkotus: Martin Luther demoneista

Myytti keskiajan pimeydestä on kumottu lukemattomia kertoja. Yksi viimeaikaisista kontribuutioista tähän myytinmurtamiseen on tänä syksynä ilmestynyt historioitsija Jaakko Tahkokallion teos Pimeä aika: Kymmenen myyttiä keskiajasta (Gaudeamus 2019). Siitä huolimatta, että ajanjakso ei ollut missään mielessä sen pimeämpi kuin mikä tahansa muukaan aika, tarkastelen tässä kirjoituksessa lyhyesti nimenomaan pimeyttä sen myöhäiskeskiaikaisessa kontekstissa. Ajattelin nimittäin, että näin syysiltojen pimetessä ja Amerikasta meikäläiseenkin kontekstiin rantautuneen Halloweenin lähestyessä on aika kirjoittaa hieman Martin Lutherin suhteista henkimaailmoihin ja pimeyden voimiin, eli yliluonnollisiin pahiksiin.

”– – eräät viholliseni, jotka tuntevat sääliä minua kohtaan ovat pyytäneet ystäviäni Halberstadtissa varoittamaan minua, että on eräs lääketieteen tohtori, joka osaa tehdä itsensä näkymättömäksi halutessaan – – ja jolla on määräys tappaa Luther.” WA BR 2, nro 278. Georg Spalatinille 16.4.1520.

Luther kirjoitti tällä tavoin ystävälleen Georg Spalatinille huhtikuussa 1520, vain hieman ennen ensimmäisen reformatorisen pääteoksensa, Saksan kansan kristilliselle aatelille julkaisua. Lutherilla oli kuumat paikat kyseisenä vuonna: paavin pannauhkausbulla (eli asiakirja, jossa uhattiin erottaa Luther kirkon yhteydestä ellei tämä peruisi harhaoppisia näkemyksiään) oli tuloillaan ja hänen tulevaisuutensa näytti kaikin tavoin varsin epävarmalta. Esimerkiksi Saksin vaaliruhtinaan Fredrik Viisaan suosio ja suojelus ei ollut vielä tässä kohden aivan selviö. Ei siten liene mikään ihme, että Luther arveli olevansa myös erään näkymättömän lääketieteen tohtorin tappolistalla. Sen enempiä tietoja emme kyseisestä tohtorista saa, mutta epäilemättä Luther piti uhkaa todellisena. Kiinnostavaa on minusta tässä kohtaa erityisesti se, miten Luther ikään kuin etäännytti itsensä puhumalla itsestään kolmannessa persoonassa. Loiko se ehkä enemmän draaman tuntua kirjeeseen?

1280px-Lucas_Cranach_-_Verdammnis_und_Erlösung
Lucas Cranachin maalauksesta Laki ja evankeliumi (1536), tähän rajattu vain lain puoli. Kuvan lähde: Wikipedia.

1500-luvun ihmiset elivät todellisuudessa, jossa rajapinta tämän- ja tuonpuoleisen välillä oli usein häilyvämpi kuin miksi me sen kenties nykyään ymmärrämme. (Sanon kenties, koska ihmisten kokemukset yliluonnollisesta ovat tänäkin päivänä hyvin moninaiset.) Taikuus oli osa arkipäivää ja henget – niin hyvät kuin pahat – läsnä olevia keskellä ihmisten arkielämää. Pahat henget olivat aikalaiskäsitysten mukaan Jumalan luomia, mutta kapinoineita ja langenneita henkiä. Lutherin mukaan paha henki esiintyi usein poltergeistina, joka häiriköi ihmisiä käyttäen taikavoimaa.

Pahat henget tulivat läsnäoleviksi inhimilliseen elämään myös ja erityisesti toisten ihmisten välityksellä. Taikurit ja noidat konsultoivat niitä ja tekivät pahojaan niiden avustuksella, kuten aikalaiset uskoivat. Tämänkaltaisen konsultoinnin Luther liitti tosin myös uskonnollisiin vastustajiinsa. Esimerkiksi äsken mainitussa kirjasessa Saksan kansan kristilliselle aatelille hän totesi:

”- – Sellaista yllyttää paha henki heitä [paavin lähettiläitä] puhumaan; ja niin he myyvät meille perkeleen oppia, ottaen maksun siitä, että opettavat meille syntejä ja vievät meidät helvettiin. Vaikka ei olisikaan muita konnanjuonia todistamassa, että paavi on oikea antikristus, niin jo tämä konnuus riittäisi kylliksi sen todistamiseen.” WA 6. Saksan kansan kristilliselle aatelille 1520.

Lutherin käsityksestä paavista antikristuksena voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta se ei ole tämän postauksen aihe. Todettakoon lyhyesti, että retoriikalla paavista antikristuksena on Lutheria paljon pidemmät juuret. Antikristus-puhetta paaviin liittyen löytyy esimerkiksi Bernhard Clairvauxlaiselta (1090–1153), Jan Husin seuraajien retoriikasta 1300-luvulla sekä muun muassa satiirisesta kirjasesta Das Narrenschiff (Hölmöjen laiva, kirjoittaja Sebastian Brant) vuodelta 1499.

556px-Narrenschiff_Titelblatt
Das Narrenschiff (1499). Kuvan lähde: Wikipedia.

Luther siis arveli paavin lähettiläiden olevan pahojen henkien vaikutuspiirissä. Ympäristössä, jossa paitsi kansa myös papisto ja oppineet hyödynsivät monenlaisia loitsuja, lausunto ei ole mitenkään epätavallinen – olkoonkin, että Luther käytti sitä tässä uskonnollis-poliittisena aseena. Raja valkoisen ja mustan magian välillä ei ollut kuitenkaan aina selkeä, vaan liukuva. Sen sijaan sosiaalinen hierarkia määritti usein loitsimisen tavat: kansa käytti luonnonantimia, kuten kiviä tai yrttejä oman taikuutensa välineinä. Oppineet sen sijaan hyödynsivät nimenomaan tätä tarkoitusta varten tehtyjä esineitä, kuten sormuksia, peilejä tai kuvia.

Lutherille kuten hänen aikalaisilleenkin niin Kristus kuin paholainenkin olivat hyvin todellisia ja konkreettisia toimijoita, ja kävivät kosmiset mittasuhteet saavaa sotaa kristityistä, kirkosta ja maailmasta, kuten edesmennyt professori Heiko Oberman on kiteyttänyt. Paholainen sai Lutherin kielenkäytössä monesti suuremman painoarvon tämänpuoleisen maailman pelikenttien temmeltäjänä, kuten esimerkiksi seuraavassa:

”Mutta olemme kaikki paholaisen vaikutuksen alla, mitä tulee ruumiiseemme ja omaisuuteemme. Olemme vieraina maailmassa, jossa hän on johtaja ja jumala. Siksi leipä jota syömme, juomat joita juomme, vaatteet joita käytämme – itse asiassa ilma ja kaikki mitä elämäämme lihassa kuuluu – on hänen vallassaan.” WA 40I, 314. Galatalaiskirjeen kommentaari 1531.

Erityisesti kuoleman läheisyys oli Lutherin mukaan riskialtista aikaa, sillä silloin paholainen yritti istuttaa ihmismieleen kauhukuvia pahojen henkien välityksellä. Tämä näkemys tulee esiin muun muassa hänen kirjeessään vastikään leskeksi jääneelle Margarethelle (josta meillä ei ole tiedossa kuin etunimi). Tämän mies oli käynyt kovan kamppailun kuollessaan – ellei jopa kuollut oman käden kautta. Luther kirjoitti Margarethelle:

”Sinua tulisi ensinnäkin lohduttaa se, että siinä kovassa taistelussa, jota aviomiehesi kävi, Kristus voitti viimein ja miehesi kuoli oikeassa mielentilassa ja kristillisessä luottamuksessa Herraamme. – – Se, että miehesi aiheutti itselleen vammoja [kuollessaan vai sitä ennen?] saattaa johtua siitä, että paholaisella on valta yli ruumiinjäsentemme, ja hän on voinut ohjata miehesi kättä, jopa tämän omaa halua vastaan. Sillä jos miehesi olisi tehnyt sen omasta vapaasta tahdostaan, hän ei olisi varmasti tullut omaksi itsekseen ja kääntynyt sellaiseen Kristuksen tunnustamiseen kuin hän teki. Kuinka usein paholainen rikkoo erinäisiä käsivarsia, kauloja, selkiä ja kaikkia ruumiinjäseniä? Hän voi olla ruumiin ja ruumiinjäsentemme herra vastoin meidän tahtoamme.” WA BR 4, nro 1366. Lutherin kirje leski Margarethelle 15.12.1528.

Itsemurha oli 1500-luvun ihmisille selvä merkki paholaisen konkreettisesta vaikutuksesta maailmassa, ja itsemurhan yrittäminenkin oli rangaistava teko. Lutherin kirjeen sielunhoidollinen motiivi on tätä vasten ilmeinen: hän kuvasi Margarethen miehen kamppailua paholaista vastaan alleviivaten tämän voittoa Kristuksessa ja niin muodoin hyvää, kristillistä kuolemaa.

Mutta millä keinoin pahoista hengistä pääsi aivan käytännössä eroon? Mitä oli kristityn taistelu niitä vastaan Lutherin mielestä? Poltergeisteista sekä muista ”rytinähengistä” (saks. pollter- unnd rumpellgeyst) kannatti pyrkiä hankkiutumaan eroon ennen kaikkea Jumalan sanan ja uskon avulla. Mikäli muu ei auttanut, Luther totesi, ihmisen tuli tyynesti antaa räyhähengen rähistä rauhassa, kunnes se väsyi ja hävisi. Oli myös toisenlainen, niin sanotusti aktiivisempi viimeinen keino, kuten Lutherin itsensä esimerkki näyttää:

”- – paholainen tuli ja halusi keskustella kanssani ja syytti minua siitä että olin syntinen. Silloin sanoin: Sano minulle jotakin uutta, paholainen! Tiedän sen jo oikein hyvin; olen tehnyt monia oikeita syntejä. – – Jumalan hyvyyttä ja armoa en voi kieltää vaan tunnustaa. Jos sinulle ei ole siinä tarpeeksi, sinä paholainen, olen myös paskonut ja kussut, voit pyyhkiä suusi niissä [jätöksissä] ja pureksia niitä!” WA TR 6, nro 6827.

Eli ohje tiivistettynä kolmeen pointtiin:

  1. Tunnusta: ”Olen kristitty”.
  2. Vetoa Kristuksen pelastustyöhön.
  3. Tee paholainen naurettavaksi puhumalla vessajuttuja.

Hyvää halloweenia!

Sini Mikkola
KIINNOSTAVAA KIRJALLISUUTTA AIHEESTA JA AIHEEN VIERESTÄ:

Evener, Vincent 2015. Wittenberg’s Wandering Spirits: Discipline and the Dead in the Reformation. – Church History 84:3, 531–555.

Lappalainen, Mirkka 2018. Pohjoisen noidat: Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa. Helsinki: Otava.

Nenonen, Marko & Raisa Maria Toivo (ed.) 2013. Writing witch-hunt histories: Challenging the paradigm. Boston: Brill.

Oberman, Heiko 1989. Luther: Man between God and the Devil. New Haven: Yale University Press.

Peura, Aleksi 2018. Jumalan viholliset: Euroopan noitavainojen historiaa. Helsinki: Like.

Waite, Gary K. 2007. Eradicating the Devil’s Minions: Anabaptists and Witches in Reformation Europe, 1525–1600. Toronto, Buffalo, London: University of Toronto Press.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s