Näkymätön tohtori ja rytinähengen karkotus: Martin Luther demoneista

Myytti keskiajan pimeydestä on kumottu lukemattomia kertoja. Yksi viimeaikaisista kontribuutioista tähän myytinmurtamiseen on tänä syksynä ilmestynyt historioitsija Jaakko Tahkokallion teos Pimeä aika: Kymmenen myyttiä keskiajasta (Gaudeamus 2019). Siitä huolimatta, että ajanjakso ei ollut missään mielessä sen pimeämpi kuin mikä tahansa muukaan aika, tarkastelen tässä kirjoituksessa lyhyesti nimenomaan pimeyttä sen myöhäiskeskiaikaisessa kontekstissa. Ajattelin nimittäin, että näin … Jatka lukemista Näkymätön tohtori ja rytinähengen karkotus: Martin Luther demoneista

Rakkaat sisaret, riehaantuneet rouvat: Martin Lutherin naiset

”Oliko 1500-luvulla todella tällaista mistä puhut, tarkoitan tätä sukupuoliasiaa?” Suurin piirtein näin minulta kysyttiin jokunen viikko sitten pidettyäni eräässä kansainvälisessä, akateemisessa seminaarissa esitelmän Martin Lutherin ihmiskäsityksestä ja erityisesti ihmisen kehollisuudesta. Olin esitelmässäni muun muassa tuonut ilmi, että ihmiskeho oli Lutherille paitsi ikään kuin abstrakti käsite, josta hän puhui yleisellä tasolla, myös konkreettinen, sukupuolittunut keho. Näin … Jatka lukemista Rakkaat sisaret, riehaantuneet rouvat: Martin Lutherin naiset

Paskapuhetta 1500-luvulta

”300 vuotta vanha piispan kakka ihastuttaa Tanskassa”, totesi Ilta-Sanomat vuoden 2016 marraskuussa. ”Historiallinen huussilöytö”, otsikoi puolestaan Maaseudun tulevaisuus. Tanskassa oltiin vaille kaksi vuotta sitten jännän äärellä, kun tutkijat selvittivät piispa Jens Bicherodin (1658–1708) kuivuneen ulostepaukun koostumusta. Tuo kansallisaarre oli peräisin kaivauksissa löydetyn piispallisen ulkohuussin kätköistä. Kiinnostavia tulokset historiallisessa mielessä olivatkin. Aamulehden mukaan löydöksestä saattoi esimerkiksi … Jatka lukemista Paskapuhetta 1500-luvulta

Turun kirkolliskokous 2018 ja Luther

Blogimme on päässyt uinailemaan viime kuukausina talviunta muiden kiireiden vuoksi. Viime viikolla Turkuun kokoontunut kirkolliskokous kirvoitti kuitenkin jälleen kielenkannat, ja aktiivisempi kirjoituskausi on tätä myöten jälleen alkamassa. Kirkolliskokous aloitti työskentelynsä viime viikon maanantaina 14.5.2018 ja keskusteli viikon aikana monista asioista. Kirkon ylimpänä toimielimenä se käsittelee muun muassa kirkon oppia, lainsäädäntöä, taloutta ja hallintoa. Kirkolliskokous kokoontuu kahdesti vuodessa: toukokuussa … Jatka lukemista Turun kirkolliskokous 2018 ja Luther

Se jatkuu sittenkin!

Onko elämää juhlallisuuksien jälkeen? Seurasiko merkkivuodesta krapula? Ei hätää, istu alas ja summaa mennyttä vuotta hetki kanssamme (ja ota tasoittavaksi vaikka Luther- tai von Bora-olut, jos sellainen on käden ulottuvilla). Kulunutta vuotta on osuvasti summannut tohtorikoulutettava Miika Norro Ennen&Nyt -katsauksessaan jo syyskuussa 2017. Näin helmikuussa 2018, juhlallisuuksien päätyttyä, lienee sopivaa kysyä, missä olemme nyt. On oikeastaan … Jatka lukemista Se jatkuu sittenkin!