Kiltit lapset perivät, tuhmat eivät – reformaation vaikutuksia perintöoikeuteen

Tämän syksyn ensimmäinen vierailijamme, Turun yliopiston oikeushistorian professori Mia Korpiola tarkastelee postauksessaan, miten moraali-, käyttäytymis- ja tunnenormit vaikuttivat perintöoikeuksiin Ruotsissa reformaation jälkimainingeissa.  Reformaatio korosti Jumalan sanaa ja Raamatun asemaa auktoriteettina kirkon perinteen asemesta. Tämä tuli vaikuttamaan myös perintöoikeuteen. Kymmenen käskyä ohjenuoraksi Jo katolisella myöhäiskeskiajalla kymmenen käskyn merkitys oli alkanut korostua kansanopetuksessa. Reformaatio vahvisti tätä kehitystä. … Jatka lukemista Kiltit lapset perivät, tuhmat eivät – reformaation vaikutuksia perintöoikeuteen

Mainokset

Paskapuhetta 1500-luvulta

”300 vuotta vanha piispan kakka ihastuttaa Tanskassa”, totesi Ilta-Sanomat vuoden 2016 marraskuussa. ”Historiallinen huussilöytö”, otsikoi puolestaan Maaseudun tulevaisuus. Tanskassa oltiin vaille kaksi vuotta sitten jännän äärellä, kun tutkijat selvittivät piispa Jens Bicherodin (1658–1708) kuivuneen ulostepaukun koostumusta. Tuo kansallisaarre oli peräisin kaivauksissa löydetyn piispallisen ulkohuussin kätköistä. Kiinnostavia tulokset historiallisessa mielessä olivatkin. Aamulehden mukaan löydöksestä saattoi esimerkiksi … Jatka lukemista Paskapuhetta 1500-luvulta

Reformaation avioliittomarkkinoilla (2/2)

Tutustuimme edellisessä kirjoituksessa Wibrandis Rosenblattiin, joka on elämänvaiheillaan ansainnut liikanimen ”reformaation morsian”, ehtihän hän pitkän elämänsä aikana olla naimisissa peräti kolmen reformaattorin kanssa, jotka olivat keskeisiä erityisesti eteläisen Saksan ja nykyisen Sveitsin alueen reformaation muotoutumiselle. Aviomies numero neljä oli Martin Bucer (1491–1551) ja liittoa kesti vuosikymmenen verran. Johannes Oecolampadin ja Wolfgang Capiton tavoin Bucer oli … Jatka lukemista Reformaation avioliittomarkkinoilla (2/2)

Reformaatioajan ”ensimmäisen naisen” jäljillä

Tuli Lutheri puhdistusduunista, Pussasi Katharina Von Boraa. Kohta kippoonsa ammensi uunista vaimon laittamaa räätikkälooraa. Näin laulaa luritteli Juice Leskinen vuonna 1985 kappaleessaan ”Jenkka uskonpuhdistamisesta”. Viisu löytyy esimerkiksi Spotify:stä ja on hyvinkin kuuntelemisen arvoinen! Katharina von Bora (1499–1552) on ainoa reformaatioajan nainen, joka on tällä tavoin esillä suomalaisessa kulttuurisessa kentässä. Hän lienee ylipäätään yksi tutuimmista 1500-luvun … Jatka lukemista Reformaatioajan ”ensimmäisen naisen” jäljillä

Asioita jotka saavat tutkijan herkistymään

Toisinaan mikään ei voita lähteiden äärellä istumista. Tutustuin nürnbergiläisten Magdalena Behaimin (1555–1642) ja Balthasar Paumgartnerin (1551–1600) kirjeenvaihtoon sattumalta, etsiessäni aineistoa 1500-luvun elettyä uskonnollisuutta  käsittelevää luentosarjaa varten. Tässä pari maistiaista Magdalenan elämäniloisista kirjeistä sulhaselleen Balthasarille: Ystävällinen ja sydämellisesti rakkain aarteeni, lähetän sinulle tämän kirjeen mukana pienen nauhan. Kanna sitä minun vuokseni ja ajattele minua – nauha … Jatka lukemista Asioita jotka saavat tutkijan herkistymään