Arvoituksellinen Argula von Grumbach

Ei sitten saatu Helsinkiin uutta naispiispaa, purnasin taannoin mielessäni Argula von Grumbachille (1492–1554/1557). Odotin Argulan lohduttavan minua lempeän äidillisesti, että reformaatio nyt vain on kertakaikkiaan hidas prosessi, täytyy olla kärsivällinen. Mutta ei. Sen sijaan tämä kipakkasanainen rouva kohotteli minulle puolen vuosituhannen takaa kummastuneesti kulmiaan: ”Nainen – piispana? Kas kun ei arkkipiispana! Älä nyt höpsi, tyttöseni! Nainen voi olla profeetta, opettaa ja julistaa evankeliumia, mutta eihän hän nyt kirkon korkeassa virassa voi toimia!” (Olen aika varma, että hän olisi tytötellyt minua, mikäli ylipäänsä olisin kelvannut juttukumppaniksi, sillä en voi kehuskella aatelisella syntyperällä.)

Ei naisille! (Kuva: Internet Archive Book Images)

Maailma on nytkähtänyt sitten 1500-luvun niin uuteen asentoon, että Argulan ja minun välillä väistämättä ammottaa monessa asiassa ymmärrystä vaikeuttava kuilu. Kolmesataa vuotta ennen Darwinia hän oli luonnollisesti pesunkestävä kreationisti, ja epäilenpä että häneltä olisi herunut vain vähän sympatiaa tasa-arvoiselle avioliitolle tai muslimipakolaisille. Silti hän ei lakkaa kiehtomasta, oman aikansa ehdoilla.

Naisten historiaa kirjoittavilla on suuri houkutus muovata historian esiäideistä meidän omien arvojemme puolustajia. Houkutus on sitäkin suurempi, jos lähdeaineiston aukot antavat tilaa spekulaatiolle. Ja harva 1500-luvun elämä on aukottomasti dokumentoitu, tuskin Lutherinkaan. Argula von Grumbachin kohdalla lähdeaineiston jakauma on erityisen haasteellinen, mihin palaan vielä tuonnempana.

Sini Mikkola on jo aiemmin käsitellyt von Grumbachin lyhyttä mutta näkyvää osallistumista varhaisen reformaation julkiseen keskusteluun, joka käynnistyi aatelisrouvan kimpaantumisesta Lutherin kirjoituksia lukeneen opiskelijan Arsacius Seehoferin epäoikeudenmukaiseksi koetusta kohtelusta. Argula von Grumbach ei antanut sukupuolensa olla esteenä, kun hän ryhtyi puolustamaan nuorta Seehoferia tai kirjoittaessaan myöhemmin muista ympärillään havaitsemista epäkohdista. Silti hänestä ei saa tasa-arvoa ajavaa feministiä tekemälläkään. Hänelle säätyasema oli monessa sukupuolta merkittävämpi tekijä. Argula von Grumbach ryhtyi evankelisen liikkeen äänitorveksi – ei niinkään siksi että katsoi sen naisten oikeudeksi, vaan koska kukaan miehistä ei näyttänyt toimivan tarpeeksi rivakasti. Poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia keinoja.

Siebmacher024
Vapaaherrasuvun von Stauff zu Ehrenfelsin vaakuna Johann Ambrosius Siebmacherin vaakunakirjasta vuodelta 1596. (Kuva: Wikimedia Commons)

Näyttää siltä, että Argula von Grumbach ammensi rohkeutta nimenomaan lapsuudenperheensä hurskaasta ja koulutusta arvostaneesta perinteestä. Toisaalta von Stauffit olivat jo ennen Argulan syntymää päätyneet valtataistelujen ja poliittisten selkkausten myötä sosiaaliseen syöksykierteeseen, jonka kanssa oli vaikea elää. Argula itse joutui ottamaan aviomiehen von Stauffeja vähäpätöisemmästä aatelissuvusta. Säilyneet kirjeet vihjaavat, että von Grumbacheilta puuttui von Stauffien hienostuneisuus ja että tämä hiersi perheenjäsenten välejä. Onnettoman ja mahdollisesti väkivaltaisen avioliiton kokemukset heijastuvat myös Argula von Grumbachin kirjoituksissa; ehkä ne osaltaan antoivat hänelle pontta toimia. Syteen tai saveen, tämä saa nyt riittää!

Uusiseelantilainen reformaatiotutkija Peter Matheson on maailman johtavia Argula von Grumbach ‑eksperttejä. Hän on toimittanut englanninkielisen edition von Grumbachin kirjoituksista ja julkaissut vuonna 2013 täysimittaisen elämäkerran Argulasta. Mathesonin on onnistunut kaivaa arkistojen kätköistä Argula von Grumbachin henkilökohtaisia papereita ja kirjeenvaihtoa, jotka valottavat Argulan elämänkulkua hänen kadottuaan julkisuudesta vuoden 1524 paikkeilla. Tämä valokeila on kuitenkin varsin kapea – paljon jää myös pimentoon. Niinpä Mathesonin teos onkin kahdella tasolla mitä kiinnostavin lukuelämys. Yhtäältä se kertoo paljon Argula von Grumbachin vaiheista, elämänpiiristä ja aatemaailmasta. Toisaalta se osoittaa, mitä tutkimuksellisia haasteita 1500-luvun ihmisten elämästä kirjoittava kohtaa.

(Kuva: Wikimedia Commons)

Argula von Grumbachin tapauksessa lähdeaineisto jakautuu jyrkästi kahtia: Meillä on hänen julkaistut kirjoituksensa vuosilta 1523–24, jotka antavat hyvän kuvan hänen teologisista ja yhteiskunnallisista näkemyksistään. Myöhempien vuosien aineisto ei paljasta tästä puolesta enää juuri mitään. Käytettävissä on vain henkilökohtaista aineistoa (erityisesti kirjeitä), joka toki sinänsä on kiinnostavaa ja jossain määrin harvinaistakin 1500-luvun kontekstissa. Mutta näiden lähteiden pohjalta piirtyy aivan erilainen kuva. Kirjeet evankelisille tukijoille ovat pääosin hävinneet (kenties tarkoituksella?), joten kirjeenvaihdon painopiste on perheen asioissa ja arjen pyörittämisessä. Argula von Grumbach näyttäytyy nyt ennen kaikkea asemastaan tietoisena perheenäitinä, joka yrittää sinnikkäästi turvata lapsilleen hyvän evankelisen kasvatuksen ja vakaan tulevaisuuden.

Argula von Grumbachin katoamista julkisuudesta on yritetty selittää eri tavoin – eikä suinkaan ainoastaan sillä, että hänet olisi vaiettu kuoliaaksi. Tekstien painaminen oli kallista, ehkä häneltä yksinkertaisesti loppuivat rahat? Kaksi kertaa leskeksi jääneellä naisella riitti muitakin rahareikiä. Mathesonin elämäkerta herättää senkin ajatuksen, että lastensa, etenkin itsetietoisiksi aatelismiehiksi varttuvien poikiensa, kasvaessa nämä veivät äidin huomion toisaalle. Pojat Georg ja Hans-Jörg viihtyivät vaihtelevasti opin polulla. Sen sijaan he nujakoivat ja elivät velaksi. Eritysesti Hans-Jörgin toilailut uhkasivat vetää perheen hyvän nimen lokaan, ja vaikka äiti teki parhaansa tuhojen minimoimiseksi, 1530-luvun lopussa häpeällistä oikeusprosessia ei enää voitu välttää. Hans-Jörg von Grumbach kuoli vuonna 1542 epämääräisissä olosuhteissa; Argulan mukaan hänet murhattiin. Vain nuorimmainen Gottfried näyttäisi olleen kunnollisempi, mutta hänenkin säädynmukainen kasvatuksensa nieli rahaa. Tytär Apollonia sairasteli ja kuoli nuorena, samana vuonna 1539 kuin vanhin veljensä Georg.

Wittenberg vuonna 1536, aikalaisakvarelli. Argula von Grumbachin pojista Georg aloitti opinnot Wittenbergissä, mutta pestautui myöhemmin keisari Kaarle V:n frankkilaisiin sotajoukkoihin. (Kuva: Wikimedia Commons)

Näiden murheiden lisäksi Argula von Grumbachin loppuvuosia varjostivat huonosti tuottavat tilukset, rahahuolet, perintöriidat ja uuvuttavat oikeudenkäynnit. Hän kuoli joko vuonna 1554 tai 1557 – edes tästä ei ole varmuutta, kuten ei siitäkään, miten Argula von Grumbach suhtautui 1500-luvun puolenvälin uskonnolliseen tilanteeseen, jossa katolisen keisarin joukot ajoivat protestantit valtakunnassa ahtaalle, ennen kuin Augsburgin uskonrauha 1555 toi aselevon.

Päivi Räisänen-Schröder

Kirjallisuus

Peter Matheson, Argula von Grumbach (1492–1554/7). A Woman before Her Time, Cascade Books 2013.

Peter Matheson (toim.), Argula von Grumbach: A Woman’s Voice in the Reformation, T & T Clark 1995.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s