Reformaation avioliittomarkkinoilla (1/2)

Miten reformaation miehet puhuivat (no okei, kirjoittivat) keskenään naisista? Suunnataan hetkeksi Reinin yläjuoksun suuriin kaupunkeihin 1500-luvulla, Baseliin ja Strassburgiin (nyk. Strasbourg), ja kuulostellaan.

1200px-Lucas_Cranach_(I)_-_Liegende-Quellnymphe-1518
Ei mikään reformaattorinrouva vaan 1500-luvun mytologista naiskauneutta Lucas Cranach vanhemman tyyliin (kuva: Wikimedia Commons)

”Olen löytänyt hänestä erinomaisen säädyllisen ja puhtoisen [rein] apulaisen, joka on Herramme uskollinen palvelija, erittäin halukas ottamaan vastaan vieraita ja huolehtimaan heistä sekä jakamaan almuja. Hän on ahkera hurskaudessaan ja hyvässä käytöksessään esimerkiksi muille. Todellakin, verrattuna hänen hyveellisyyteensä olen minä hänen miehenään vähemmän hyveellinen, mikä, pelkään pahoin, herättää monissa kanssaihmisissä pahennusta.”

Näin kuvaili Wolfgang Capito (1481?–1541) vaimoaan tammikuussa 1527. Miespolo pelkäsi maineensa puolesta, kun huolella valittu nuorikko oli osoittautunut liiankin täydelliseksi ja peittosi siippansa kristillisissä hyveissä mennen tullen.

Johannes Oekolampad Hans Asperin muotokuvassa (kuva: Wikimedia Commons)

Capito lähetti tämän kuvauksen kirjeessä ystävälleen Johannes Hausscheinille (1482–1531), joka tunnetaan fiinimmin kreikkalaistetulla nimellään Johannes Oekolampad (suom. Kotivalo). Oekolampad harkitsi noihin aikoihin itsekin vaimon ottamista – poikamiehen taloutta pitkään hoitanut äiti kun oli ottanut ja kuollut – ja kyseli ystäviensä kokemuksia. Hän itse oli jo todennut palvelustyttönsä kelpaamattomaksi tehtävään ”löysän elämäntapansa ja ikänsä vuoksi”. Oekolampad pohti parasta ajankohtaa erottaa raskaaksi tullut palvelija, mutta pelkäsi asian aiheuttavan kohua julki tullessaan (isäksi epäiltiin erästä talossa vieraillutta ei-niin-herrasmiestä).

Kun Oekolampad keväällä 1528 solmi avioliiton, hänen toverinsa naureskelivat kumaraisen harmaahapsen viimein antaneen periksi lihan himoille. 45-vuotias Oekolampad olikin vaimoaan kaksi vuosikymmentä vanhempi, aikalaisten silmissä jo ikäloppu seniorikansalainen (vaikkakin vielä uuttera professorinvirassaan). Nuoresta vaimostaan Oekolampad antoi tuoreeltaan seuraavan arvion:

”Hän ei ole rikas, mutta hyvin arvostettu täälläpäin, leski, jolla on jo monen vuoden kokemus ristin kantamisesta. Toki toivoisin, että hän olisi vanhempi, mutta toistaiseksi en ole huomannut hänessä merkkejä nuoruuden huikentelevaisuudesta.”

Vuotta myöhemmin hän kirjoitti Capitolle:

”Vaimoni on sellainen kuin olen aina toivonut enkä halua ketään toista. Hän ei ole riidanhaluinen eikä lörpöttelevä eikä vetelehdi ympäriinsä vaan huolehtii kodistaan. Hän on liian yksinkertainen ollakseen koppava, liian viisas, että muut voisivat moittia häntä.”

Wolfgang Capito ja Johannes Oekolampad olivat reformaation ensimmäisen sukupolven keskeisiä vaikuttajia eteläisen Saksan ja nykyisen Sveitsin alueella. Capito edisti evankeliumin asiaa Strassburgissa, Oekolampad etelämpänä Baselissa. Näillä vaurailla ja urbaaneilla alueilla Reinin varrella reformaatio oli muotoutumassa eri suuntaan kuin pohjoisessa, piskuisessa Wittenbergissä. Miesten ystäväpiiriin kuului myös Ulrich Zwingli, joka tunnetusti kiisteli Lutherin kanssa ehtoollisen oikeasta tulkinnasta. Capito, Oekolampad sekä samaan porukkaan kuulunut Martin Bucer jakoivat Zwinglin näkemyksen ehtoollisesta symbolisena muistoateriana. Etenkin Capito ja Bucer tekivät voitavansa säilyttääkseen epävakaina aikoina evankelisen liikkeen yhtenäisyyden, joka uhkasi särkyä oppiriitoihin (ja myöhemmin särkyikin), mutta karismaattiset ärripurrit Zwingli ja Luther eivät joustaneet kannoistaan.

wibrandisrosenblatt-e1530021516441.jpg
Wibrandis Rosenblatt (kuva: Wikimedia Commons)

Oekolampadia, Capitoa ja Buceria yhdisti paitsi evankelinen aate, myös yksi nainen: Wibrandis Rosenblatt (1504–1564). Sattuman tai sallimuksen oikusta he kukin vuoron perään menivät naimisiin Rosenblattin kanssa, jonka osaksi puolestaan tuli haudata miehistään jokainen.

Miltä nämä liitot näyttivät Wibrandiksen näkökulmasta? Millaiseksi hänen elämänsä muotoutui näiden miesten rinnalla?

Lyhyesti saldo on seuraava: Yhteensä neljä aviomiestä ja todellisissa yhden naisen synnytystalkoissa synnytetyt yksitoista lasta. Suuret ja vieraanvaraiset huushollit ensin Baselissa, sitten Strassburgissa sekä lopuksi elämä uskonpakolaisena Englannissa. Jäätyään viimeisen kerran leskeksi vuonna 1551 Rosenblatt palasi Strassburgiin ja myöhemmin kotikonnuilleen Baseliin, jossa hän kuoli vuonna 1564 yhtenä kaupungissa riehuvan ruttoepidemian monesta uhrista.

Aviomies numero yksi oli baselilainen humanisti Ludwig Keller, jonka kanssa parikymppinen Wibrandis solmi avioliiton vuonna 1524. He ehtivät saada yhden tyttären ennen kuin Keller kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Voimme lähteä siitä, että jo tämä ensimmäinen avioliitto oli hyvästä perheestä kotoisin olevalle Wibrandikselle säädynmukainen ja sopiva. Emme tiedä hänen osanneen latinaa, mutta oletettavasti hän oli vihkiytynyt ainakin jollakin tasolla aikansa polttaviin uskonnollisiin kysymyksiin tai ainakin hän tutustui niihin tiivisti tulevien liittojensa aikana. Jo Kellerin myötä hän on voinut saada tuntumaa myös humanismin saloihin. Myös hänen myöhemmät puolisonsa olivat saaneet vankan humanistisen koulutuksen.

Aviomies numero kaksi oli jo mainittu Johannes Oekolampad, joka pohdintojensa päätteeksi vei Wibrandiksen alttarille maaliskuussa 1528. Vaikka ensimmäisten evankelisten pappisavioliittojen solmimisesta oli ehtinyt kulua jo useampi vuosi, pariskunta joutui ilkeiden puheiden kohteeksi muun muassa sellaisten Baselin humanistien kuin Erasmus Rotterdamilaisen taholta. Johannes Oekolampad toimi Baselissa saarnaajana eri kirkoissa, viimeisimpänä tuomiokirkossa, sekä yliopistolla teologian professorina, ja hänet tunnettiin erityisesti kreikan ja heprean kielten taitajana. Kaksoisroolissaan kirkonmiehenä ja akateemisessa virassa hän Oekolampad pystyi levittämään evankelisia näkemyksiään sekä latinaa taitavan oppineiston että saksankielisten kaupunkilaisten pariin. Hänellä oli tiiviit henkilökohtaiset suhteet paitsi oman kaupunkinsa myös Strassburgin humanisteihin ja papistoon, millä tuli olemaan suuri merkitys hänen vaimonsa tulevalle elämälle.

Oekolampad menehtyi marraskuussa 1531. Wibrandis oli nyt 27-vuotias, neljän lapsen äiti ja jo toista kertaa leski. Hän oli kestinnyt menestyksellä miehensä lukuisia vieraita ja kaikesta päätellen jakoi pitkälti myös tämän teologiset näkemykset sekä täytti ilmeisen hyvin evankeliselle papinrouvalle asetetut vaatimukset – vaativa rooli, joka oli näinä vuosina vasta muotoutumassa ja jota Wibrandis Rosenblattin, Katharina von Boran ja Katharina Schütz Zellin kaltaiset naiset osaltaan vahvasti muokkasivat. Miestensä työn tukemisen ja talouden pyörittämisen lisäksi siihen kuului myös aivan konkreettinen tulevien sukupolvien saattaminen maailmaan. Historioitsija Susanna Burghartzin mukaan 1500-luvun pappisperheet olivat korkean lapsilukunsa suhteen lähempänä ajan aatelistoa kuin porvarisperheitä, joissa jälkikasvua syntyi keskimäärin vähemmän. Evankelisen näkemyksen mukaan kristillisen avioliiton tehtävä oli tuottaa lapsia ja kasvattaa heidät kunnon kristityiksi. Lisäksi reformaatiota seuranneina vuosikymmeninä alkoi syntyä protestanttisia pappissukuja, joissa tyttäret naitettiin sukupolvesta toiseen kirkonmiehille.

Oekolampadin strassburgilainen ystävä ja uskontoveri Martin Bucer otti asiakseen tuoda yhteen Wibrandis Rosenblattin ja Wolfgang Capiton, joka oli hänkin juuri jäänyt leskeksi. Voisi ajatella, että Bucerin tarkoituksena oli ensisijaisesti turvata hyvän ystävän lesken ja tämän pienten lasten tulevaisuus. Näin varmasti olikin, mutta asialla oli myös toinen puoli: Pikaista pelastamista kaipasi myös raha-asiansa sössinyt ja melankoliaan taipuvainen Capito, jonka Bucer kaiken lisäksi pelkäsi retkahtavan väärään naiseen. Tämä vaarallinen hottis oli nimeltään Sabina Bader, Stuttgartissa 1528 mestatun eksentrisen kastajajohtaja Augustin Baderin leski ja sellaisena Bucerin silmissä täydellisen soveltumaton Capiton vaimoksi. Wibrandis sen sijaan osoittautui loistavaksi valinnaksi. Hän kääri hihansa, karkotti velkojat miehensä kimpusta sekä huolehti jo totuttuun tapaan oppineen reformaattorin kodin avaamisesta lukuisille samanhenkisille vieraille – normaalin arjen pyörityksen rinnalla.

wolfgang-capito-1750-bibliothc3a8que-nationale-et-universitaire-de-strasbourg.jpg
Wolfgang Capito 1700-luvun kaiverruksessa. (Kuva: Wikimedia Commons)

Vain viisi kuukautta Oekolampadin kuoleman jälkeen solmittua avioliittoa Wolfgang Capiton kanssa kesti kymmenen vuotta (1531–1541). Strassburgiin muuttivat Wibrandiksen mukana myös hänen neljä ensimmäistä lastaan sekä iäkäs äiti. Capiton kanssa hän sai viisi lasta. Viimeistään Strassburgissa Wibrandis tutustui myös Katharina Schütz Zelliin, Elisabeth Buceriin sekä muihin kaupungin uudistushenkisten pappien vaimoihin. Capito ahkeroi näinä vuosina paitsi reformaattorina myös hepreankielisten raamatuntekstien parissa. Hän oli ennen Strassburgiin siirtymistään toiminut Baselissa samoissa viroissa kuin ystävänsä myöhemmin, ja molemmat miehet olivat tehneet yhteistyötä Erasmus Rotterdamilaisen kanssa tämän kreikankielisen raamattuedition parissa.

Vuonna 1541 pyyhkäisi jälleen yksi ruttoepidemia Strassburgin yli. Wibrandis menetti lyhyessä ajassa kolme lastaan ja miehensä Wolfgangin. Myös ystäväperheessä koettiin raskaita menetyksiä, kun Martin Bucerin vaimo Elisabeth menehtyi. Hän järjesti kuolinvuoteeltaan viimeisen yllätyksen lähipiirilleen pyytäessään miestään menemään naimisiin nyt kolmannen kerran leskeksi jääneen Wibrandiksen kanssa. Avioliitto solmittiin huhtikuussa 1542, vuoden kuluttua Wolfgang Capiton ja Elisabeth Bucerin kuolemasta.

Samoihin aikoihin katolisten ja protestanttien välit kiristyivät valtakunnan tasolla, kunnes vuonna 1546 puhkesi Schmalkaldenin sota. Katolinen habsburgikeisari Kaarle V. kukisti sodassa protestanttiruhtinaiden liittouman ja pääsi voimansa tunnossa sanelemaan Augsburgin valtiopäivillä 1548 niin sanotun Augsburgin interimin, joka pakotti protestantit pitkälti takaisin katoliseen jumalanpalveluselämään. Interimin valmistelu oli epämääräistä suhmurointia ja se runnottiin valtiopäivillä läpi muiden osapuolien vastalauseista huolimatta kuin sote ikään. Tuloskin oli odotettavissa: Sekä katoliset että protestantit olivat siihen tyytymättömiä. Pohjoisessa keisarin koura ei ylettänyt panemaan interimin kirjainta täytäntöön, ja eteläisemmän Saksan alueellakin se onnistui vain voimakeinoin. Strassburgissa interim alkoi uhata Martin Bucerin elämää ja toimintaa.

Mitä sitten tapahtui ja miten Wibrandis Rosenblattin rytäkässä kävi, siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Päivi Räisänen-Schröder

 

Kirjallisuus

Susanna Burghartz, Wibrandis Rosenblatt – Die Frau der Reformatoren, Theologische Zeitschrift 60 (2004), 337– 347.

Sitaatit suomennettu vapaasti teoksista Roland Bainton, Frauen der Reformation von Katharina von Bora bis Anna Zwingli, Gütersloh 1995, s. 84 -102, ja Sonja Domröse, Frauen der Reformationszeit, Göttingen 2011, s. 87-100.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s