Se jatkuu sittenkin!

Onko elämää juhlallisuuksien jälkeen? Seurasiko merkkivuodesta krapula? Ei hätää, istu alas ja summaa mennyttä vuotta hetki kanssamme (ja ota tasoittavaksi vaikka Luther- tai von Bora-olut, jos sellainen on käden ulottuvilla).

IMG_2059
Pullollinen Perkeleen pilkaksi ja Kolpakollinen Kristuksen kunniaksi. Reformaatio-olutta kotimaiseen tapaan. Kuva: Jussi Junni.   

Kulunutta vuotta on osuvasti summannut tohtorikoulutettava Miika Norro Ennen&Nyt -katsauksessaan jo syyskuussa 2017. Näin helmikuussa 2018, juhlallisuuksien päätyttyä, lienee sopivaa kysyä, missä olemme nyt. On oikeastaan kummallista, että merkkivuotta on vietetty juuri 2017. Vasta lokakuussa 1517 alkoi rytistä (jos silloinkaan – monet tutkijat ajoittavat reformaation kohtalonhetket ihan muualle, esimerkiksi Wormsin valtiopäiville 1521). Vuoden loppuun mennessä ei ollut ehtinyt tapahtua paljoakaan, vaan vasta 1518 Lutheria alettiin vaatia tilille tekemisistään ja tapahtumat alkoivat rullata kiihkeämmin. Koko 1520-luku oli hurjien muutosten aikaa niin kirkollisesti kuin poliittisestikin, ja käymistila jatkui senkin jälkeen kiivaana. Reformaation juhlinnasta on tänä vuonna jäljellä enää jäänteet ja Suomessa huomiomme on kiinnittynyt etenkin vuoden 1918 sisällissotaan.

Kirkkohistorioitsija Jaakko Mikkolan vuoden 1918 muistelun kirvoittamia kriittisiä kommentteja (Vartija, 16. tammikuuta 2018) voi hyvin soveltaa myös reformaation merkkivuoden viettoon ja sen annin erittelemiseen:

”Muistovuosissa” on se huono puoli, että niiden välillä ei ole välttämätöntä muistaa traagisia tapahtumia, vaan ne voi surutta unohtaa ja nostaa esiin taas seuraavana tasavuonna. Tällainen kausittainen muistamisen kulttuuri on kuin uudenvuodenlupaus, joka pitää tammikuun ja unohtuu helmikuussa.

Ei niin että reformaatiota nyt varsinaisesti traagisena tapahtumana voi pitää, ainakaan verrattuna kansallisesti traumaattiseen sisällissotaan. Mutta olisi suotavaa, että reformaation historian ja vaikutusten luotaaminen niin akateemisella kuin yleisemmälläkin tasolla ei unohtuisi seuraavaksi vuosikymmeneksi vaan säilyisi mahdollisimman elävänä.

20170804_081742
Turku nousi esiin myös Wittenbergissä suomalaisena reformaatiokaupunkina. Kuva: Sini Mikkola.

Mitä merkkivuodesta sitten jäi käteen? Näin pohjoismaisittain vuosi sujui jokseenkin ekumeenisesti. Itse paavi osallistui Lundissa Luterilaisen maailmanliiton ja katolisen kirkon yhdessä järjestämään ekumeeniseen jumalanpalvelukseen, joka aloitti merkkivuoden juhlallisuudet. Suomen luterilais-katolilainen dialogityöryhmä julkaisi loppuvuodesta oppikeskusteluraportin Communion in Growth: Declaration on the Church, Eucharist, and Ministry (Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta), jota on pidetty pisimmälle kurkottavana tämänkaltaisena yhteisenä asiakirjana.

Suomessa erityisesti Turku profiloitui reformaatiokaupungiksi – historiallisista syistä aivan oikeutetusti. Mikael Agricola ja suomen kielen kehitys ovat olleet kotimaisessa reformaatiopuheessa paljon esillä. Samaan aikaan kun katolisen ja luterilaisten kirkkojen yhteyttä on painotettu, monin tavoin katveeseen ovat jääneet esimerkiksi reformoidut kirkot ja vapaakirkolliset suuntaukset. Tähän on Suomessakin kiinnittänyt huomiota ainakin helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen Ristin Voiton pääkirjoituksessaan viime lokakuussa.

Niin ikään vähemmälle huomiolle ovat jääneet esimerkiksi saksalaisia jo pitkään puhuttaneet reformaation pimeät puolet, esimerkiksi – sinänsä hyvin tiedossa oleva – Lutherin ongelmallinen suhtautuminen juutalaisiin. Helsingissä järjestettiin aiheen tiimoilta yksipäiväinen seminaari, jossa tutkijat esittivät analyyttisiä puheenvuoroja (Kirkko ja kaupunki uutisoi 12. lokakuuta; ainakin osa esitelmistä löytyy googlaamalla youtubesta), mutta valtakunnallisella tasolla oli hiljaisempaa. Mediaa tuntui kiinnostavan enemmän vaikkapa luterilaisuuden vaikutus pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon. Lähtölaukaus tälle näkökulmalle oli esimerkiksi syyskuussa 2016 julkaistu tietokirja Pohjoinen reformaatio, joka suuntasi suuren yleisön katsetta Ruotsin valtakuntaan.

IMG_5225
Reformaation merkkivuosi=Luther? Kuva: Päivi Räisänen-Schröder.

Merkkivuonna on menty hyvin pitkälti Luther edellä. Tämä on näkynyt muun muassa lukuisissa luentosarjoissa, joita seurakunnat, yliopistot, järjestöt ja muut tahot ovat järjestäneet ympäri Suomen. Ne käsittelivät paljolti nimenomaan Lutherin teologiaa eri näkökulmista. Onpa ollut lukuisia ”Luther goes to kapakka” –tyyppisiä iltojakin. Toki joukkoon mahtuu muutakin kuin Lutheria. Muiden muassa reformaatioajan naisia, virsiä ja 1500-luvun kirjauutuuksia pyrittiin tuomaan  aktiivisesti esiin useammassa tapahtumassa. Merkkivuosi kirvoitti hyvän joukon tapahtumia näyttelyistä akateemisiin luentosarjoihin, konserteista rahvaan kirkkohetkiin ja näytelmistä yleisöluentoihin.

Lutherin korostetusti esiin tuotu merkitys on nähtävissä myös merkkivuoteen liittyvissä oheistuotteissa. Erityisesti saksalaiset kaupat ovat olleet pullollaan Luther-mukeja, paitoja, (valo)patsaita, kasseja, kirjasia, nalleja ja muita pehmoleluja, sukkia, kyniä, huulirasvoja, teetä ja kahvia. Löytyypä myös Luther-kylpyankka ja kumppaniksi kuminen Katharina von Bora. Henkiseen hyvinvointiin puolestaan on markkinoitu Lutherol-troppia viidensadan vuoden kokemuksella. Vaikuttavat ainesosat ovat tuttuja: sola gratia, sola fide, solus Christus ja sola scriptura. Ai ettei muka luterilaisilla olisi huumorintajua? (No, jääköön kunkin tykönään päätettäväksi.)

 

 

Kun aloitimme tämän blogin tammikuussa 2017, ajattelimme sitä vuoden kestävänä kirjoituskokeiluna ja virikkeenä seurata merkkivuoteen ja reformaation historiaan liittyviä tapahtumia ja ilmiöitä. Blogin kirjoittaminen on ollut monella tapaa avartava kokemus. Oman tieteellisen tutkimuksen esittäminen lyhyesti ja ymmärrettävästi on ollut sekä haastavaa että hauskaa. Samalla olemme saaneet syventää tietämystämme merkkivuotta sivuavista uusista teemoista, jotka eivät suoranaisesti liity sen enempää tutkimus- kuin opetustyöhömmekään – toisin sanoen olemme saaneet kirjoittaa historiasta ihan silkasta löytämisen ja kirjoittamisen ilosta, joka yliopistojen viime aikojen pyörityksessä on välillä ollut vaarassa kadota itse kultakin.

Olemme iloisia palautteesta, jota olemme saaneet teiltä lukijoilta useita kanavia pitkin. Blogimme sai myös kunnian tulla esitellyksi kotimaisessa journaalissa, Teologisessa Aikakauskirjassa, johon dosentti Jyri Komulainen kirjoitti arvion siitä. Komulainen summasi:

Reformaation rajapinnoilla tekee merkittävän palveluksen kaivaessaan kirkkohistorian kerrostumien alta reformaation unohdettuja kertomuksia. Vieläkin merkittävämmäksi näkisin lähestymistavan metodisen merkityksen – sivusto kun on esimerkki siitä, miten reformaation teologiaa voi tehdä toisenlaisella tavalla. – – Sopii toivoa, että blogi ei jää vain vuoden 2017 projektiksi vaan kasvaisi pysyväksi reformaation tutkimuksen resurssiksi ja keskustelun alustaksi.

Reformaatio jatkui myös vuonna 1518 – ja niinpä jatkamme mekin vuonna 2018! Virtuaaliset pöytälaatikkomme pullistelevat reformaatioon liittyviä ideoita, mutta samalla tarkoituksenamme on laajentaa blogin perspektiiviä uskonnollisen elämän eri muotoihin aina 1700-luvulle saakka nk. pitkän reformaation hengessä. Näin pääsemme valottamaan paitsi muita tutkimuskohteitamme, myös kutsumaan vierailevia kirjoittajia mukaan hieman aiempaa laajemmalla säteellä. Toisaalta postausten väli todennäköisesti harvenee, kun joudumme samalla jatkamaan kilvoittelua arjen ja akateemisten tulospaineiden areenoilla.

Matka siis jatkuu – tervetuloa kulkemaan sitä kanssamme!

Sini Mikkola & Päivi Räisänen-Schröder

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s