Reformaation unohdettu ihmisoikeusjulistus

guerre_des_paysans_freyheit_1525
Iskulauseena ”vapaus”. (Kuva: Wikimedia Commons)

Tunnetko Memmingenin kaksitoista artiklaa? Mikäli et, olet hyvässä seurassa (edes suomenkielinen Wikipedia ei tunne niitä). Kyseessä on yksi saksalaisen reformaation merkittävimmistä dokumenteista, jolla on sijansa myös eurooppalaisten ihmisoikeuksien historiassa. Ne eivät kuitenkaan ole Lutherin tai kenenkään muunkaan tunnetun opinrakentajan terävästä sulkakynästä lähtöisin. Artiklat liittyvät talonpoikien pyrkimyksiin parantaa asemaansa varhaisen reformaatioliikehdinnän pyörteissä.

Veriseksi talonpoikaissodaksi kärjistyneet ristiriidat ovat olleet suurten tulkintaerimielisyyksien kohteena Saksan kansallisessa historiankirjoituksessa aina vuoteen 1989 saakka, jolloin DDR:n historioitsijoiden propagoimilta malleilta putosi kertaheitolla pohja pois ja myös länsisaksalaisesta tutkimuksesta katosivat hedelmälliset ristiriidat idän kanssa. Nykyisin talonpoikaissota kuitataan reformaation historiankirjoituksessa usein lyhyellä maininnalla, mikä ei tee tapahtumien dramaattisuudelle ja aikalaismerkityksille oikeutta.

Vuosina 1524–25 käyty talonpoikaissota, joskus talonpoikaiskapinaksikin kutsuttu, oli reformatorisista ajatuksista vahvaa legitimaatiota ammentanut levottomuuksien ketju pääasiassa Etelä- ja Keski-Saksan, Reininlaakson sekä nykyisen Sveitsin alueella. Aseelliset yhteenotot alkoivat ensin Schwarzwaldin ympäristössä kesällä 1524, kun talonpoikien joukot ryöstivät ja polttivat luostareita ja linnoja, mihin esivalta vastasi kovalla kädellä. Pian tapahtumat levisivät muuallekin. Aseisiin tarttuneet talonpojat lyötiin keväästä 1525 lähtien nopeasti ja tuhoisasti, aluksi levottomuuksien sydänmailla Etelä-Saksassa, sitten muualla. Vielä vuoden 1526 puolella käytiin joitakin yksittäisiä taisteluita.

karte_bauernkrieg3_en
Pikemmin kuin selväpiirteinen sota, vuosien 1524/25 talonpoikaissota oli sarja toisiinsa liittyneitä alueellisia levottomuuksia ja aseellisia yhteenottoja. Esivallan silmissä kyse oli kapinasta. (Kuva: Wikimedia Commons)

Talonpoikien joukoissa on arveltu olleen jopa 300.000 henkeä, joista arviolta 75.000–100.000 menetti henkensä joko taisteluissa tai niitä seuranneissa teloituksissa. Thomas Müntzerin kaltaiset näkyvät johtohahmot surmattiin erityisen näyttävästi. Tapahtumat järkyttivät aikalaisia syvästi rintamalinjojen molemmilla puolilla.

thomasmuntzerddr5mark
Kansallissankarina juhlitun Thomas Müntzerin kuva koristi DDR:n viiden markan seteliä vuosina 1971-1990. (Kuva: Wikimedia Commons)

Miten tähän tilanteeseen päädyttiin ja mikä talonpoikien vaatimuksissa oli niin kamalaa? Levottomuuksien taustat olivat monisyiset, mutta merkittäviä tekijöitä olivat erityisesti maaseudun köyhän väestönosan voimakas kasvu 1400-luvun jälkipuoliskolla, maaseutuväestön huono sosiaalinen ja juridinen asema sekä entisestään kiristyneet vero- ja päivätyövelvoitteet.

Näiden kärjistyneiden sosioekonomisten jännitteiden taustaa vasten varhaisen reformaation iskulauseet toimivat tehokkaana katalysaattorina. Erityisen vaikutusvaltaiseksi osoittautui ajatus kristityn suorasta yhteydestä Jumalaan ilman välikäsiä ja Rooman kirkon hierarkiaa. Evankeliumin kohottaminen ainoaksi jumalallisen tiedon lähteeksi mahdollisti myös ajatuksen yleisestä pappeudesta, joka antoi maallikoille itsevarmuutta tulkita kansankielisen Raamatun sanaa itse ja oman elämänpiirinsä lähtökohdista. He halusivat kuulla Raamatun sanaa saarnatuolista puhtaana ja ilman inhimillisiä lisäyksiä, minkä vuoksi seurakuntalaisten vaatimuksesta saada valita omat pappinsa tuli monin paikoin polttava reformatorinen kiistakysymys.

die12artikeldecke
Kaksitoista artiklaa, kansilehti. (Kuva: Wikimedia Commons)

Baijerilaisessa Memmingenin kaupungissa alkuvuodesta 1525 julkaistut kaksitoista artiklaa kokosivat eri alueiden talonpoikien alun perin hajanaiset tahdonilmaukset kompaktiksi vaatimusluetteloksi, jotka perusteltiin Raamatun auktoriteetilla. Vetoamalla ”Jumalan lakiin” tai ”jumalalliseen oikeuteen” (saks. göttliches Recht) kirjoittajat vaativat, että myös maalliset olot tuli järjestää Raamatun sanan mukaisesti. Tavoitteena oli koko yhteiskunnan uudelleenjärjestäminen kristillisen lähimmäisenrakkauden ihanteita noudattaen ja yhteisen hyvän (saks. gemeiner Nutzen) takaamiseksi tasapuolisemmin myös huonoina aikoina. Mikäli maalliset hallitsijat eivät suostuisi uudistuksiin, näiden katsottiin rikkovan evankeliumia eli Jumalan tahtoa vastaan, mikä oikeutti heidän vastustamisensa epäkristillisenä ja siten laittomana (kristillisestä esivallasta sen sijaan ei ollut tarvetta luopua).

Talonpojat ajoivat myös kevennystä vero- ja päivätyötaakkaansa sekä suurempaa mahdollisuutta päättää paikallisyhteisön oloista. Näihin kuului keskeisenä jo mainittu vapaa papinvaali eli yhteisön oikeus valita omaan seurakuntansa pappi. Lisäksi kirkolle maksettavien kymmenysten käytöstä haluttiin päättää paikallisesti. Artikla numero kolme kielsi myös maaorjuuden, sillä Kristus oli ristinkuolemallaan vapauttanut kaikki kristityt yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Näin ollen talonpojat katsoivat olevansa vapaita ja samanarvoisia kuin muutkin. Erityisen radikaalina voidaan pitää viimeistä artiklaa, jossa talonpojat varasivat itselleen oikeuden tehdä kristilliseen yhteiseloon Raamatun pohjalta tarpeen vaatiessa muitakin muutoksia. Tämä jätti heille periaatteessa takaportin auki mullistaa koko vallitseva yhteiskuntajärjestys.

Talonpoikien kahdentoista artiklan kirjoittajana pidetään tavallisesti käsityöläistaustaista Sebastian Lotzeria, mutta mahdollisesti myös memmigeniläinen pappi Christoph Schappeler osallistui niiden muotoiluun. Ensimmäinen painos putkahti kirjapainosta 20. maaliskuuta 1525 ja levisi räjähdysmäisesti. Kahdessa kuukaudessa tekstistä oli otettu peräti 25 painosta – yhteensä noin 25.000 kappaletta – viidessätoista eri kaupungissa. Artiklojen lisäksi Lotzer kumppaneineen laati myös eräänlaisen perustuslain visioimalleen kristilliselle yhteiskunnalle (saks. Bundesordnung), joka niin ikään painettiin ja sai paljon lukijoita.

wider_die_mordischen_vnd_raubischen_rotten_der_bawren
Luther puolustautui pamfletissaan ”Wider die … Bawren” (1525) itseensä kohdistettuja syytöksiä vastaan, joiden mukaan hän oli innoittanut talonpojat kapinaan. (Kuva: Wikimedia Commons)

Talonpoikaissodan myötä monien reformaattoreiden asenne kansaan, sen harjoittamaan raamatuntulkintaan ja yleisen pappeuden ihanteisiin muuttui. Lutherin, Melanchthonin ja Zwinglin kaltaiset oppineet reformaattorit tulivat siihen tulokseen, että maallikoiden oikeutta tulkita Raamattua ja luoda sen pohjalta käytännön normeja tuli rajoittaa. He myös toivat tämän näkemyksensä julki erittäin painokkaasti, Luther esimerkiksi lentolehtisessään ”murhaavia ja ryösteleviä talonpoikaisjoukkioita vastaan” (Wider die Mordischen und Reubischen Rotten der Bawren). Lutherin tavoin myös Melanchthon kumosi talonpoikien artiklojen raamatullisen perustan väittämällä, että nämä olivat ymmärtäneet lukemansa väärin. Vaikka kristityt olivatkin Jumalan edessä tasaveroisia, tämä ei Melanchthonin mukaan oikeuttanut kumoamaan maallista yhteiskuntajärjestystä. Myös Lutherin vuonna 1529 julkaisema Vähä-Katekismus on nähtävä osana tätä kehitystä. Vähä-Katekismus oli tarkoitettu maallikon Raamatuksi, jota lukemalla Jumalan sanaa ei enää ollut mahdollista ymmärtää väärin (eli toisin kuin reformaattorit halusivat).

Vaikka nykytutkimus ei enää katso talonpoikien tappion huonontaneen heidän yhteiskunnallista asemaansa pitkällä aikavälillä, ruohonjuuritason reformatorisen toiminnan painopiste siirtyi vuoden 1525 jälkeen yhä enemmän kaupunkeihin ja reformit toteutettiin vastedes tiukasti esivallan otteessa. Tiukentunut sensuuri ja ankarampi kontrolli vaikeutti muidenkin maallikoiden osallistumista julkiseen keskusteluun ja uudistusten ajamiseen. Toisin sanoen reformaatio laajamittaisena kansanliikkeenä oli ohi ja vallankumouksellisten muutosten mahdollisuus hiipunut.

bildbauernkrieg
Talonpojilla ei käytännössä ollut mitään mahdollisuuksia lyödä paremmin varusteltuja, ammattitaitoisia ja lukumääräisesti vahvempia ruhtinaiden joukkoja. (Kuva: Wikimedia Commons)

Memmingenin kaupunki kunnioittaa edelleen talonpoikaissodan muistoa. Sen on jakanut vuodesta 2005 lähtien palkinnon vapauden, oikeuden ja oikeudenmukaisuuden saralla ansioituneille henkilöille tai tahoille, joka kulkee nimellä Memminger Freiheitspreis 1525 eli Memmingenin vapauspalkinto 1525. Vuonna 2013 se meni Malala Yousafzaille, jolle myönnettiin seuraavana vuonna myös Nobelin rauhanpalkinto. Talonpoikien kahdentoista artiklan muistoa halutaan pitää Memmingenissä yllä, koska kyseessä on palkinnonantajien mukaan ”ensimmäinen saksalaisella maaperällä laadittu perus- ja ihmisoikeuksien ilmaus”.

Päivi Räisänen-Schröder

Kuuntele myös Yle Radio 1:n reformaatioaiheisen dokumenttisarjan osa 1/3, jonka aiheena on Luther ja Saksa. Päivi Räisänen-Schröder kertoo omassa osuudessaan mm. talonpoikaissodasta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s